Koiria, kuvia ja kirjallista ilmaisua…

Koiravalokuvasta, toimitustyötä ja kenneltoimintaa 

Texterri & Kennel Wolfheart | Orimattila

Paula Heikkinen-Lehkonen on koiriin erikoistunut freelance-toimittaja ja valokuvaaja, joka kasvattaa koiria Kennel Wolfheart -nimen alla. Hänen asiantuntemuksensa ja näkemyksensä on kaikkien koiranystävien hyödynnettävissä. 

Valokuvausta Heikkinen-Lehkonen tekee pääasiassa näyttelyissä, useimmiten koiralehtien tarpeisiin. Kuvauspalvelua kuitenkin tarjotaan myös omistajille ja kasvattajille. Paulan kirjoituksia puolestaan ilmestyy säännöllisesti esimerkiksi rotujärjestöjen lehdissä. Kennel Wolfheartin kasvatustoiminta on keskittynyt karkea- ja sileäkarvaisiin kettuterriereihin. 

Tutustu tarkemmin Texterrin ja Kennel Wolfheartin toimintaan ja ota rohkeasti yhteyttä Paulaan. Hän kertoo mielellään lisää osaamisestaan ja on valmis tarttumaan koira-aiheisiin toimeksiantoihin, oli kyseessä sitten valokuvaus tai kirjoitustyö! 

OTA YHTEYTTÄ

Julkaisut ja käännökset

Toimitustyötä, käännöksiä ja kirjallista ilmaisuvoimaa. 

LUE LISÄÄ

Valokuvaus

Koirakuvausta näyttelyissä ja valokuvia rotulehdille. 

LUE LISÄÄ

Kennel Wolfheart

Karkea- ja sileäkarvaisten kettuterrierien kasvatusta. 

LUE LISÄÄ

Ajankohtaista

Näyttelyuutiset

Tiedoitamme tässä ajankohtaisista näyttelyuutisista.

Pentu-uutiset

Tiedoitamme tässä ajankohtaisista pentu-uutisista.

Texterrin tarina!

Opiskelin Helsingin yliopistossa viisi vuotta pääaineena taidehistoria, sekä silloisessa Taideteollisessa Ammattikoulussa. Viimeisenä opiskeluvuonna vaihdoin lehdistö- ja tiedotusoppiin. En tosin valmistunut yliopistosta, koska koiramaailman veto oli voimakkaampi. Sitten trimmasin työkseni kaikkia rotuja parikymmentä vuotta, mutta se oli lopetettava kroonisen jännetuppitulehduksen takia. Osallistuin aktiivisesti koirajärjestötoimintaan ja olin Suomen Terrieriklubin (myöh. Suomen Terrierijärjestö) lehden Terrilifen toimittajana 11 vuotta. Vähitellen kirjoituksiani ja valokuviamme ruvettiin julkaisemaan monissa muissakin rotujärjestölehdissä, ja lopetettuani trimmauksen pääsin Suomen Kennelliiton Koiramme-lehden toimitukseen vakituiseksi v. -88. Työskentelin Koiramme-lehdessä viisi vuotta, mutta säännöllisten työaikojen yhdistäminen pitkään työmatkaan, omiin koiriin ja tuomarina matkustelemiseen kävi liian raskaaksi, joten sanouduin irti ja aloitin freelancerina. Opiskelin vielä lehdistö- ja tiedotusoppia Lahden Avoimessa Yliopistossa.


  • Lue lisää

    Toimin vuosikymmeniä erimaalaisten koiralehtien vakituisena avustajana, kuten Dog World (Iso-Britannia), Dogs in Review (USA), National Dogs in the Ringleader Way (Australia) niin kauan kuin ne ilmestyivät painettuina. Juttujani ja kuviani on julkaistu mm. myös venäläisissä koiralehdissä (Droug ja If you have a dog), englantilaisessa Our Dogs’issa, Ruotsin Hundenissa ja Hundsportissa, Norjan Hundesportissa, kreikkalaisessa Dogs’issa, australialaisessa OZDogs’issa ja silloin tällöin muissakin, eri maissa. Suomessa ilmestyi pitkään Koirauutiset, joka sekin on lopettanut ilmestymisen, kuten myös lyhyemmän aikaa toimineet Showdogs sekä myöhemmin digilehti DogXpress. Tein aika pitkään myös koira- ja muita eläinjuttuja Etelä-Suomen Sanomiin ja satunnaisesti muihinkin lehtiin. Olin mukana koiraohjelmia (Sohvanvaaltaajat) TV:lle tehneessä ryhmässä. Koiramme-lehdessä olen tietenkin myös vakituisena avustajana edelleen. Monet rotujärjestölehdet ovat käyttäneet juttujani ja kuviani. Olen suomentanut useita koirakirjoja ja kirjoittanut niihin artikkeleita.


    Olen Suomen Journalistiliiton jäsen. Olin useita vuosia World Dog Press Associationin hallituksen jäsen.


    Isäni harrasti valokuvausta ja pikkutyttönä minusta oli kiehtovaa seurata mustavalkoisten kuvien kehittämistä pimiöksi muutetussa keittiössä. Varsinaisesti valokuvaaminen alkoi tarpeesta saada omista koirista kuvia sekä siitä, kun Terrilifeen sekä Koiramme-lehteen tarvittiin kuvia eri näyttelyistä. Aluksi mieheni Harri toimi varsinaisena valokuvaajana ja mustavalkoisten kuvien kehittäjänä. Alkuun tietysti vanhalla Rolleiflexillä 6x6 mustavalkoiselle filmille kuvattaessa piti olla tarkkana, sillä 12-ruutuista filmiä ei kannattanut käyttää turhaan. Piti oppia odottamaan oikeaa hetkeä. Kotona vessan muuttaminen pimiöksi kaikkien koirankarvojen seassa oli myös oma operaationsa.